Pehmeä kakkupohja, joka maistuu pullalta! Salaisuutena on tietenkin kardemumma, joka tekee pullastakin pullan. Pohja toimii myös gluteenittomana.
1.2.2016
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (halkaisija 24 cm).
Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita munavaahtoon ensin noin kolmannes jauhoseoksesta varovasti käännellen.
Lisää sitten öljy vuorotellen lopun jauhoseoksen kanssa.
Kaada taikina vuokaan.
Paista 180 asteessa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Suojaa pinta tarvittaessa foliolla estääksesi liian tummumisen.
Kakku saattaa nousta keskeltä reunoja enemmän, mutta asettuu kumoamisen jälkeen. Varmista kypsyys kakkutikulla.
Kumoa kakkupohja ja anna jäähtyä.
pieni leipoo: varmasti sulatettu voi käy myös. Omasta kokemuksesta sanoisin, että rakenteessa se näkyy siten, että voihin leivottu pohja on jääkaappikylmänä kovempi (toki huoneenlämmössä pehmenee) ja öljyyn leivottuna se pysyy kylmänäkin koostumukseltaan pehmoisena.
Omasta kokemuksesta sanon myös sen, että öljy ei tässä pohjassa maistu, vaikka sitä käyttäisikin. Jos voin tuomaa suolaisuutta kaipaa, niin suolaa voi minusta ripsauttaa mukaan. 🙂
Hei! Voisikohan tässä ohjeessa öljyn korvata vastaavalla määrällä sulatettua voita? Vai vaikuttaako rakenteeseen jotenkin huonontavasti? Mietin asiaa maun kannalta… 🙂
Minna: tämä pohja sopii mielestäni hyvinkin monenlaisten täytteiden kanssa. Esim. marja- ja hedelmätäyteet. Kinuskikissalla on ainakin yksi täytekakkuohje, jossa on tämä pullakakkupohja. Se löytyy täältä: http://www.kinuskikissa.fi/kakku-ystavyydelle/?hakusivu=1
Itse olen kerran tehnyt tämän pohjan ja silloin laitoin mustikkatäytteen ja toiseen väliin sitruunakiisselin ja vaniljarahkakerman.
Onpas mielenkiintoinen kakkupohjan ohje, pakko kokeilla 🙂 Mitä täytteitä suosittelisitte tämän kakkupohjan väliin?
Katariina lehtinen: Tästä riittää varmasti noin 15-18 vieraalle. Kakun riittävyyteen vaikuttaa toki myös se, onko pöydässä kuinka paljon muita herkkuja tarjolla. 🙂
Nyrkkisääntö kuitenkin on että 5 munan kakusta syö noin 15 juhlia.
Kinuskikissa on juuri äskettäin julkaissut pätevän sivun kakkujen riittävyydestä,löydät sen tuosta oikealta puolelta sivua Kinuskikissan tärppilista-otsakkeen alta nimellä ”erikokoista kakkujen riittävyys”. Käy tutustumassa! 🙂
Tästä aioin tehdä pojan 2-v synttäreille kakun, vieraita noin 25.. kuinka monelle mahtaa ohjeen määrillä riittää?
Kyllä näyttää herkulliselta. Tämä pohja saattaa tulla syödyksi ennen kuin sitä ehtii koristella. Tuohon testiin se ensiksi meneekin! 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5616 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Marikselta hyvä vastaus! Tässä oli minullekin uutta tietoa. Kiitos! ❤️