”Voisitko äiti leipoa välillä ihan normaalin kakun?” Tällainen on leivontabloggaajan lasten toive, kun erilaiset erikoisuudet ja kokeilut ovat arkipäivää. 😊 Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että klassisella mansikkakakulla on aivan oma paikkansa sydämessä. ❤️ Tänä vuonna sato on kypsynyt ennätysajassa, joten kesäklassikon leipomiselle ei ole mitään estettä. Mansikkakakku on monille meistä myös juhannuskakku. Me nautiskelimme tällä kakulla juhannusta ajatellen jo etuajassa ja lapsetkin olivat tyytyväisiä. 😊
Tämä kakku noudattaa perinteisen mansikkakakun kaavaa hilloineen ja kermavaahtotäytteineen. Kermavaahtoa pitää olla runsaasti! Hillon tein tällä kertaa minihillosokerista. Ihastuin tähän tuotteeseen, joka hyytelöi tehokkaasti, mutta sisältää vähemmän sokeria. Voit siis käyttää hilloa huoletta, eikä kakusta tule liian makea, vaan hillo antaa sille pikemminkin raikkautta. Oman makutwistinsä hillo saa basilikasta. Kokeile rohkeasti muitakin yrttejä, esimerkiksi minttua.








































Pohja vaalea 70%, onnistui oikein hyvin. Täytteinä raikasta mansikkahilloa Kinuskikissan ohjeella, banaanisiivuja toisessa välissä lisänä. Kermana käytin Plant Cream 31% ja Pirkka Parhaat mascarponea.
Vatkasin ne samalla kerralla, ja tuli hyvä vaahto. Purkillinen Valion sitruunakreemiäkin pääsi vaahdon sekaan 🙂
Kakun reunoille sivelin ohuesti kaupan lemon curdia, kun oli purkin loppu jääkaapissa. Meni hyvään käyttöön 🙂
Pienen lomalaisen kanssa päätimme, että vihreät kuorrutukset ovat paikallaan; ovat kuin lehtiä mansikoille 🙂
Hyytelön tein mansikoiden pinnalle Hyytelösokerista ja vedestä.
Oikein hyvää, perinteistä ja pehmeää kakkua on 🙂