Bebet ovat rakastettuja juhlaleivoksia, joiden leipominen vaatii kuitenkin aikaa ja viitseliäisyyttä. Valmistamisessa voi oikaista, kun tekee yhden ison beben kymmenien pikkuleivosten sijaan. Murean pohjan, kreemitäytteen ja sokerikuorrutteen yhdistelmä lumoaa yhtä lailla piirakan muodossa. Tällä reseptillä hemmottelet niin bebejen kuin Baileysin ystävää, sillä kermaliköörin hienostunut maku on mukana kreemitäytteessä. Piirakka on riittoisa, sillä kapeakin viipale taltuttaa hyvin makeannälän.🌸 🌸 🌸

































Tuuli-Johanna: voit toki käyttää maustamatonta tuorejuustoa. Vaniljasokeria voi lisätä, mutta kaikkein mieluiten käyttäisin jotain hieman voimakkaampaa vaniljatuotetta, jos sellaista löytyy.
https://www.kinuskikissa.fi/vaniljatuotteet-ja-niiden-korvaaminen
Esimerkiksi 1 tl vaniljatahnaa sopisi hyvin tuohon mainitsemaasi annokseen. Pistaasilevite kuulostaa myös todella herkulliselta vaihtoehdolta! Kannattaa kuitenkin huomioida, että se on melko makeaa, joten tomusokerin määrää voi joutua hieman pohtimaan.
Tomusokerin tehtävä on makeuden lisäksi pehmentää rakennetta, jotta kreemi ei muutu jääkaapissa liian kovaksi. Ehkä kokeilisin puolittaa voin määrän, jos käytät sekä pistaasilevitettä että tuorejuustoa.
Tällaisiin muokkauksiin on vähän hankala antaa täysin tarkkoja määriä ilman omaa testikertaa, mutta maistele rohkeasti matkan varrella ja luota intuitioosi. 😊 Hyvä siitä tulee!