Tämän kakun tein kummityttöni Emmin rippijuhliin päivänsankarin toiveen mukaisesti Red Velvet -kakun vadelmaversiona. ❤️ Kun vieraita on paljon, kakulta vaaditaan myös kokoa. Kakku koostuu kolmesta pellin kokoisesta kakkupohjasta. Työmäärää helpottaa mascarponetäyte, joka toimii samalla kakun kuorrutteena. Mascarpone antaa kakkuun pehmeyttä ja kermaisuutta, jota vadelmat raikastavat.
Halusin pitää kakun kuorrutteen vaaleana, sillä värikkyys tulee esiin heti ensimmäisen palan myötä, kun kakun sisältä paljastuvat voimakkaan punaiset pohjakerrokset. Koristelussa käytin vohvelikukkia, jotka ovat tällä hetkellä todella suosittuja Kinuskikissan verkkokaupassa. Niiden valikoima on kasvanut huimasti viime vuosina. Kukkien väreillä ja muilla koristeilla kakun ilmeen voi helposti sovittaa juhlan teemaan. Esimerkiksi rippijuhliin sopivia tarvikkeita löydät alempaa tarvikelistan linkeistä.
Onnea vielä kerran ripille pääsyn johdosta, Emmi! 🌸


































wannabeballerina: täyte on jo aika makeaa, mutta puolukat kuitenkin sen verran happamia vadelmiin nähden, että ehkä pieni sokerilisäys olisi paikallaan. Ainakin, jos puolukoita tulee reilummin. Toki makuasioita nämä ovat! Muita muutoksia ei tarvitse tehdä.