Pullan leipomisessa voi ennakoida monella tavalla. Yön yli kohotettava pullataikina valmistetaan kylmään maitoon ja säilytetään jääkaapissa. Taikina on seuraavana päivänä leivontavalmis. Raakapakastus puolestaan tehdään valmiiksi leivotut (kohottamattomat) pullat pakastamalla. Alla vinkit kumpaankin käytäntöön. Huom! Olen testannut myös kohotettujen pullien raakapakastusta, mutta en suosittele sitä, koska kohotus ei kestänyt pakastusta.
Yön yli kohotettava pullataikina
- Valmista taikina tavallisen pullataikinaohjeen mukaisesti, mutta sekoita hiiva kylmään maitoon. Hiivan liukeneminen voi kestää hieman kauemmin.
- Anna voisulan jäähtyä kunnolla ennen kuin aloitat taikinan valmistamisen.
- Taikina voi vaikuttaa paksummalta, kun ainekset ovat kylmiä. Pyri kuitenkin tavanomaiseen jauhomäärään.
- Peitä kulho kelmulla ja nosta jääkaappiin yön yli. Taikina kohoaa myös jääkaapissa ollessaan.
- Kun leipomisen aika koittaa, leivo pullat normaaliin tapaan pellille.
- Kohotusaika on nyt pidempi, koska taikina on kylmää. Kohottaminen vie lämpimässä paikassa (esimerkiksi saunassa, joka ei ole päällä) kolmisen tuntia tai 40-asteisessa uunissa 45 minuuttia.
Pullan raakapakastus
- Aseta pakastin valmiiksi pakastusteholle.
- Valmista pullataikina normaaliin tapaan lämpimään maitoon ja anna taikinan kohota. Huom: jos pakastusaika on pitkä, voit lisätä taikinaan hieman extra-hiivaa.
- Leivo taikina pulliksi.
- Aseta pullat leivinpaperilla vuoratulle leikkuulaudalle tiiviisti vierekkäin. Älä kohota!
- Nosta pakastimeen. Anna jäätyä ja pussita tämän jälkeen. Pullat saattavat näyttää ruttuisilta, mutta tämä ei haittaa.
- Ota jäiset pullat edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan tai nosta suoraan huoneenlämpöön.
- Anna kohota huoneenlämmössä lämpötilasta riippuen useita tunteja (vähintään 3-4 tuntia). Kohoamista voi nopeuttaa laittamalla pullat 40-asteiseen uuniin 45-60 minuutiksi.
puudelileipuri: harmillisesti en ehtinyt vastata sinulle ajoissa, mutta olisin ottanut kolmisen tuntia ennen tikkupullien kierittelyhetkeä jääkaapista eli noudattanut samaa aikaa, joka ohjeessa on mainittu valmiiden pullien kohotusajaksi.