Pikimusta salmiakkitäyte on salmiakin ystävän unelma. Se kannattaa yhdistää jonkin pehmeän maun kanssa. Pariksi sopii esimerkiksi vadelma- tai valkosuklaa-vaniljatäyte.
26.12.2015
Vähän matalampana täyte riittää 26 cm: n kakun yhteen väliin.
Vähän matalampana täyte riittää 26 cm: n kakun yhteen väliin.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Ravista mixeripulloa huolellisesti, jotta väri sekoittuu tasaisesti. Mittaa kattilaan salmiakkimixeri, vesi ja siirappi.
Sekoita maissitärkkelys pieneen määrään lientä ja lisää kattilaan.
Kuumenna liedellä, kunnes kiisseli pulpahtaa, mutta älä jatka keittämistä.
Sekoita joukkoon liivatteet.
Nosta kattila liedelle ja anna pulpahtaa vielä kerran.
Laita kattila kylmään vesihauteeseen, kunnes kiisseli on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi (noin 45 minuuttia). Sekoittele välillä, jotta kiisseli jäähtyy tasaisesti eikä siihen muodostu paakkuja.
Kaada irtopohjavuokaan, kostutetun kakkupohjan päälle.
Halutessasi voit levittää täytteen alle sitruunatahnaa.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa kolme tuntia ennen vuoasta irrottamista.
Jostain syystä tätä reseptiä ei saa haussa näkyviin jos valitsee ainesosaksi lakritsi/salmiakki…
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5616 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Eve: hyvä kun huomasit! Reseptiä ei näköjään oltu lisätty salmiakki-ryhmään mukaan. Asia on nyt korjattu. 🙂