24.4.2023
Tiedosta, mitä liivatetta käytät! Aika ajoin Kinuskikissa saa kysymyksiä hyydykekakkujen hyytymisestä. Yleensä näin käy silloin, kun kakku ei hyydy toivotulla tavalla. 😊 Esiin nousee käytetyn liivatemerkin vaikutus hyytymistehoon. Aihe ei ole uusi, sillä myytintestaaja-sarjassa testattiin kahta liivatemerkkiä jo vuonna 2015 ja todettiin, että merkillä on väliä. Sittemmin markkinoille on tullut uusia tuotteita ja on entistä todennäköisempää, että valittu liivate poikkeaa siitä, mitä reseptin laatija on käyttänyt.
Testissä 1 liivatelehti sulatettiin 2 desilitraan hedelmäsosetta. Identtisten valmistusvaiheiden jälkeen kaikki hyytelöt saivat olla jääkaapissa yön yli. Tämän jälkeen ne kumottiin lautaselle ja hyytymisastetta tarkasteltiin hyytelöä leikkaamalla.
Testissä olivat Meiran, Oetkerin (tavallinen ja nauta), Rainbow’n ja Belbaken liivatteet. Mikään liivate ei pettänyt täysin, mutta erot hyytelöitymisasteissa olivat kuitenkin havaittavat. Eroja voisi kuvailla sanoilla marmeladimainen, vanukasmainen ja sosemainen.
Onko kyse enemmän liivatteen ominaisuuksista vai eroista liivatteen painossa? Testin perusteella ainakin vaikuttaa siltä, että painoon kannattaa kiinnittää huomiota, sillä painavin liivate (Meira) hyytyi parhaiten. Ero kertautuu, kun aletaan puhua isommista liivatemääristä. Minkään liivatteen käyttöä ei tarvitse välttää, mutta on tiedostettava, että yhden extra-liivatteen käyttö voi olla tietyissä tapauksissa tarpeellista. Kinuskikissa onkin nyt päivittänyt kaikkiin resepteihin käyttämiensä liivatteiden painon, mikä mahdollistaa leipojalle asian huomioimisen.
Merkki | Yhden lehden paino | Testin tulos | Tähdet |
---|---|---|---|
Meira |
2 g | Kirkkaasti parhaiten hyytynyt. Jämäkkä, lähes marmeladimainen koostumus. | ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ |
Dr. Oetker |
1,7 g | Toiseksi paras lopputulos, mutta erottui selvästi Meirasta. Rakenne muistutti jämäkkää vanukasta. | ⭐️⭐️⭐️ |
Dr. Oetker nauta |
1,9 g | Lähes identtinen Oetkerin tavallisen liivatteen kanssa. | ⭐️⭐️⭐️ |
Rainbow |
1,7 g | Hyytelö ei pysynyt täysin kasassa kumottaessa. Koostumus sosemainen. Havaittavissa oleva, mutta ei kuitenkaan radikaali ero Oetkeriin. | ⭐️⭐️ |
Belbake |
1,7 g | Heikosti kasassa pysyvä, sosemainen lopputulos. Käytännössä ei kuitenkaan merkittävää eroa Rainbow’n liivatteeseen. | ⭐️⭐️ |
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5616 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä