Luonnonkukat lumoavat tänä kesänä hyydykekakkujen kiilteissä. Raparperin makuisesta 10 kukan kakusta syntyi keskikesään sopiva versio, jonka pinnalla kukkii maitohorsma. Täyte yhdistää mansikat ja valkosuklaan herkullisiksi kerroksiksi.
6.7.2020
*) Tai muita syötäviä kukkia.
*) Tai muita syötäviä kukkia.
Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla. Suojaa reuna kalvolla saadaksesi kakun irtoamaan siistimmin.
POHJA. Murskaa Dominot tehosekoittimessa.
Sulata voi ja yhdistä keksimurskan kanssa. Painele keksiseos vuoan pohjalle.
TÄYTEVAAHTO. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto.
Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi sisältä siemenet vaahdon joukkoon tai käytä vaniljatahnaa.
Jaa vaahto kahteen yhtä suureen osaan.
VALKOSUKLAATÄYTE. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä (n. 250 W) tai kuumassa vesihauteessa. Sekoita suklaasula ja jogurtti toisen vaahtopuolikkaan joukkoon.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liotetut liivatteet. Sekoita liivatevesi täytteeseen.
Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin tunti tai kunnes pinta on jähmettynyt.
MANSIKKATÄYTE. Laita mansikkatäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Soseuta mansikat. Erota mansikkasoseesta noin desilitra ja kuumenna se kiehuvaksi. Sulata joukkoon liotetut liivatteet.
Sekoita liivate-mansikkaseos ja loput mansikkasoseesta vaahdon joukkoon. Kaada vuokaan.
Anna jähmettyä jääkaapissa kolme tuntia tai seuraavaan päivään.
KIILLE. Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Kuumenna noin puoli desilitraa kiilteen vesimäärästä kiehuvaksi. Sulata joukkoon sokeri ja liotetut liivatteet. Voit kiehauttaa uudelleen varmistaaksesi sulamisen. Yhdistä lopun (kylmän) veden sekä sitruunamehun kanssa.
Lusikoi liivatevettä kakun pinnalle ohut kerros. Nosta jääkaappiin 10-15 minuutiksi, jotta pinta hyytyy hieman.
Asettele päälle kukat ja lehdet – ne jäävät kiinni hyytelömäiseen pintaan. Nosta vuoka takaisin jääkaappiin, kunnes kukat ovat kiinnittyneet (15-20 minuuttia).
Kaada päälle lisää liivatevettä (se säilyy juoksevana, kun pidät sen huoneenlämmössä etkä viivyttele tarpeettoman kauan, mutta tarvittaessa sitä voi lämmittää uudelleen). Jos kukkia nousee vielä pintaan, anna kiilteen taas hyytyä välissä. Jatka näin, kunnes kaikki kukat ovat pinnan alla. Hyydytä lopuksi 1-2 tuntia.
Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.
Kestääköhän kakku hyvin pakastamisen? 🤔 Ajattelin ristiäisiin tehdä, mutta täytyisi tosiaan ennakkoon tehdä
Hanna: suosittelen katsomaan Instagramista Kinuskikissan profiilista löytyvän videon reunakalvon käytöstä. Saat sieltä toivottavasti tarpeelliset niksit. Mutta upea kakku tuli, oikea kaunokainen!
Herkullista oli, vieraat tykkäsi.☺️Omalta parvekkeelta orvokit koristeena, kun en ehtinyt horsmia lähteä etsimään. 😄
Reunakalvo jäi nyt laittamatta, se on sellainen ikuisuus ongelma, miten se saa pysymään päistä kiinni vuoan reunassa. Päädyt on niin kippuralla aina, kun rullasta leikkaa. Mutta siisti reuna tuli ilman kalvoakin.😄
Minullakin vuoka tuli todella täyteen, vaikka ohjeen mukaan toimin. Sain kuitenkin kiillettä laitettua sen verran, että kukat tarttuivat kiinni.
Minsk: kermojen vaahtoutuvuuksissa voi tosiaan olla heittoja varsinkin jos vaihtaa maidottomiin tuotteisiin. Kannattaa myös mitata käyttämäsi vuoka vielä… Oudolta nimittäin kuulostaa. Minunkin 24-senttinen vuoka nimittäin oli alakanttiin, kun mökillä ei ollut muuta käytettävissä.
Minsk: Onpas outoa tosiaan! Tiedän kyllä Kinuskikissan kakkujen, täytteiden yms. olevan reiluja mutta jos hän sai mahtumaan 24cm mutta sinulla tekee 26cm:n tiukkaa. Hmmm….
Toki noissa vuoissakin on eroja koon suhteen eri valmistajilla,tarkoitan että kahden eri valmistajan vuoka 24cm vaikka niin heittoa saattaa olla,mutta sinulla kuitenkin isompi vuoka.
Sitten jo pohdin sitäkin vaihto-ehtoa että sanot tehneesi täsmälleen kuten ohje sanoo,mutta teitkö kenties maidottomana käyttäen jotakin kasviskermaa?
Koska kasviskermojen tilavuus vatkattuna on isompi kuin normi kermojen.
Äh,harmin paikka toivottavasti kuitenkin kukilla koristelu onnistui! Kinuskikissa saa jatkaa tästä pohdintoja.
En tiedä, missä meni vikaan, kun vuoka ääriään myöten täynnä, vaikka kukkakerros puuttuu🤭 minulla on 26cm vuoka, mutta tein silti ohjeen mukaan suurentamatta, koska ajattelin, ettei haittaa jos on vähän matalampi. Mutta nyt täytynee jättää kiille laittamatta ja kukat vaan päälle. Toivottavasti ne säilyvät tarjoilun ajan siisteinä🤔
Hanna: Ei ole väliä,onnistut kummalla vain.
Itse tapaan aina varmuuden vuoksi pakastemarjat valuttaa, koska pakastuksen jäljiltä mehua/nestettä tulee kuin itsestään tuoreiden marjojen ollessa taas kiinteitä,mutta….
Tiedän,ettei Kinuskikissa läheskään aina edes valuta pakastemarjojen nesteitä pois ja onnistuu silti liivatteiden kanssa.
Hei!
Onko tässä reseptissä merkitystä käyttääkö tuoreita vai kotimaisia pakastettuja mansikoita?
Julia: en usko, että agarilla saa tällaista efektiä aikaiseksi, se on kovin sumeaa ja monella tapaa käyttäytyy erilailla kuin liivate. Omissa ajatuksissani on ollut hyytelösokerista tehdyn kiilteen kokeilu. Näin saisi vegaanisen vaihtoehdon. En ole vielä ehtinyt tuumasta toimeen…
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5606 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
roosapetriinas: kakku kestää pakastamisen kiillettä lukuunottamatta. Tee kiillettä kukkakoristeineen vasta sulatuksen jälkeen!!😉
Huomioi kuitenkin että jo kertaalleen sulatettuja marjoja ei myöskään suositella uudelleen pakastettavaksi. Tuoreista marjoista tehtynä asia ok.
Mikäli tekisit kakun ulkomaisista pakastealtaan marjoista ja joudut siis marjat keittämään ennen kakkuun laittamista, silloin asia on eri ja voit käsittääkseni kakun pakastaa huoletta.😊