Kiitos mukavista sanoista sinulle @mari-johanna !
Olet jo useammin maininnut minulle, kuinka tarinat ovat taasen lennokkaita ja kirjoitan sillei ”omalla tatsilla” asioista. Ei ihme, kun harrastustaustasta (ja parissa työharjoittelupaikassakin) olen päässyt bloggaamisen makuun. Ja mua on alkanut kiinnostamaan ruokakuvauskin. Olen haudutellut erästä ideaa, nimittäin että perustaisin tässä jossain vaiheessa oman leivontablogin.

Ja tiedän kyllä ne ihmisten pahemmatkin addiktiot, vähän liiankin omakohtaisesti. Eli jos elämäni olisi mennyt vielä pikkusen pahemmin saattaisin olla joko linnassa tai taivaassa. Mutta ne hölmöilyt on kärsitty ja laittomuudet on jätetty muille. Minä keskityn tästä vuodesta alkaen täysillä parisuhteeseeni, työpajapaikan hommaamiseen (ja siellä pysymiseen), parantumiseen, hyviin herkkuihin, uusien reseptien kokeiluun ja kahvila-alan tuleviin opintoihin tähtään. Ja sitten joskus oman yrityksen perustaminen olisi seuraavan vuosikymmenen tähtäimessä.

Ps. Täytyy vielä kertoa, kuinka isäntää nauratti tuo ilmaisu jota käytin jutussani ”oman luokkansa laskiaispulla-addikti” ja herkut on täysin omaa luokkaansa. No, olenhan vuoden verran ravintola-alaa opiskellut Kuopiossa, harrastanut leivontaa 8 vuotiaasta asti ja tykkään kaiken uudenlaisen opettelusta.

Ihana tarina sinulla! Kyllä kuvailit niin lennokkaasti opiskeluaikojesi pullan syöntiä että melkein pääsin kärpäseksi kattoon ja saatoin nähdä tuon sinun pullan himosi koulupäivän aikana omin silmin! 🙂
No mutta hei, ei kuitenkaan hullumpi addiktio…. Monilla ihmisillä on oikeasti paljon pahempia addiktioita, joten jos sinä kerran vuodessa vedät laskiaispulla överit kaikilla mausteilla alkuvuodesta, niin minä julistan tuomion että ei paha!! 🙂

Ja varsinkinkin kun noita sinun pulliasi katselee, niin herkullisen vaaleanruskeaksi paistuneet, mantelilastuja juuri sopiva määrä päällä ja runsas kermavaahdon pilkistys pullan sisältä… Nam! Ei voi vastustaa!! 🙂