23.11.2010
TAIKINA. Paloittele suklaa mikrokulhoon ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä (n. 250 W) välillä sekoitellen.
Sulata voi ja anna jäähtyä hetki. Sekoita voi- ja suklaasula keskenään.
Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhoseos vuorotellen voi-suklaaseoksen kanssa.
Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (halkaisija 24 cm). Kaada taikina vuokaan.
Paista 200 asteessa uunin alatasolla 15-30 minuuttia. Mutakakun on tarkoitus jäädä sisältä hieman raa’aksi.
Anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua.
MARENKI. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista hetken aikaa.
Levitä/pursota marenki kakun päälle.
Laita uuniin (200 astetta) n. 5 minuutiksi, kunnes marenki on saanut hieman väriä.
Voiko mutakakun pakastaa? Nuoremme haluaa tämän kevään yo-juhliinsa mutakakkua ja vieraita tulossa sen verran, että useamman kakun pääsen leipomaan. Enkä uskalla ihan edelliseen päivään jättää 😉
soja 👍
tällä herkuteltiin tänään, ja ai että, olipa taas Hyvää!
Hienoa kuulla, soja, että onnistui pieneltä koululaiseltakin! Mikäs makeampaa kuin aloittaa kesäloma mutakakulla herkutellen. 🙂
Viikonloppuna herkuteltiin tällä, kun ekanluokan hienosti selvittänyt tytär tahtoi leipoa suklaata valuvaa kakkua =).Äitinä vastasin vain paistamisesta. Hyvää tuli ja varmasti toistekin tehdään!
Anna Maria: minulla oli tosiaan käytössä lautanen, joka on paistonkestävää materiaalia. Mitä tahansa tarjoilulautasta ei toki uuniin voi tuikata. Mariksella oli hyviä vinkkejä sinulle!
Anna Maria: Kinuskikissan käyttämän tarjoilulautasen uuninkestävyyteen en osaa ottaa kantaa, mutta mielestäni kakun voi kuorruttaa niin, että kakku on vielä vuoassaan, tai ainakin pohjaosan päällä. Sitten vain kuorrutettu kakku uuniin ritilän/pellin päälle hetkeksi. Ja kun marenki on saanut väriä, niin sitten kakun voi siirtää vuoan pohjaosan päältä tarjoilulautaselle. Eli kakkua ei missään vaiheessa tarvitse kumota, jos on irtopohjavuoka käytössä. Ainakaan itse en koskaan kumoa. Leikaan tai pingotan vuoan pohjan peitoksi leivinpaperin, jolloin kakku on helpompi siirtää vuoasta tarjoilulautaselle. Tämän vinkin Kinuskikissa tuossa ohjeen alussa antaakin (vinkki 4).
Onko lautanen, jolle kakku on siirretty uunin kestävä? En uskalla laittaa tarjoilulautastani uuniin, koska siinä ei ole merkintää että kestäisi niin kuumassa, ja irtopohjavuoan päällä taas ei oikein viitsi tarjoilla, näyttää rumalta. Mutta pitäähän kakku kääntää ylösalaisin pois irtopohjavuoasta ennen marengin laittoa, eli miten tämä nyt oikein toimii?
Irppa: en usko, että sillä 5 minuutilla on vaikutusta kakun rakenteeseen varsinkaan, kun kakku on kylmä. Siinä ajassa se ei ehdi edes lämmetä – ja jos ehtii, niin sehän on vain hyvä juttu, sillä rakenne samalla pehmenee. 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5616 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Sari: Kyllä voi. Marenki-, kermavaahto- tai muu kuorrute/koristelu kuitenkin vasta sulatuksen jälkeen. Muistelen itsekin kokonaisen kakun pakastaneeni, yli jääneitä palasia useasti. Useimmiten kakku katoaa parempiin suihin, ennenkuin ehtii pakastimeen.😊