15.2.2012
Tarjoiluvinkki: Silppua kypsän pizzan päälle tuoretta rucolaa.
Valmista pizzataikina puolikkaana annoksena erillisen ohjeen mukaan.
Levitä pellille leivinpaperin päälle isoksi ympyräksi.
Levitä pohjan päälle ranskankermaa.
Peitä meetvurstisiivuilla. Meetvursti vetäytyy kasaan uunissa, joten asettele siivut vieri viereen, osittain päällekkäin.
Leikkaa sipuli ja suippopaprika ohuiksi renkaiksi.
Levitä kasvikset meetvurstin päälle.
Mausta pizzamausteella.
Ripottele pinnalle parmesaanilastut. Halutessasi pizzasta vielä juustoisemman voit lisätä mukaan myös tavallista juustoraastetta.
Paista 225 asteessa noin 10 – 15 minuuttia, kunnes juusto on saanut kevyesti väriä.
Kiitos pellavapaita! Kuvat ja terveiset ilahduttavat aina! ❤️
Pitemmittä puheitta: herkullista pizzaa kahdesti jo olen tehnyt, hiukan täytteitä vaihdellen kylläkin sekä määrällisesti että laatuina. Hyvää ja täyttävää. Kiitos tästäkin ohjeesta ja muutenkin ”hengestä” täällä 😉
Nam, olipa uusi tuttavuus tämä ranskankerma näin pitsassa 🙂 Hyvä vinkki, kiitos. Meetvurstipaprikapitsa menossa taas kohta uuniin, vähän tuunattuna kun en niin sipulista välitä.
Hellurei! Kiitos kannustavista kommenteista itse reseptiin ja yleisemminkin reseptikokeiluihin liittyen ja kiitos myös mielipiteistä. Toivon, että pystymme vaalimaan täällä toinen toisiamme arvostavaa ilmapiiriä, jossa mielipiteitä uskalletaan esittää. Ymmärrän Blogisurffaajan pelon, mutta en usko, että siitä on vaaraa. Tämä sivusto kerää yhteen samanhenkisiä ihmisiä, joita yhdistää rakkaus leivontaan. Kinuskit on upeaa porukkaa!
Niin herkullisen näköinen, että tekisi mieli maistaa. 🙂
Kiitos hyvästä ohjeesta! Tuo ranskankerma on maukas ja mukava vaihtelu tavalliselle pizzalle. Tein heti tupla-annoksen ja toiseen laitoin meetvurstin tilalle parmankinkkua, sekin sopi mainiosti. Ihanaa erilaista tarjottavaa illanistujaisiin.
No siis oikeastaan tarkoitukseni oli viitata ketsupilla myös muihin tomaattipohjaisiin kastikkeisiin, mutta itse käytän ketsuppia pizzassa silloin, kun haluan säästää. 😀
Ihan vesi herahtaa kielelle, salamin ja paprikan yhdistelmä on todella hyvää! Tätä täytyy kokeilla heti viikonloppuna. On kivaa tulla tänne blogille aina uudestaan ei pelkästään hyvin reseptien vaan myös hienon yhteishengen ja muiden kinuskien vinkkien takia.
Kinuskikissalla oli varmaankin mielessä jokin aika sitten tekemänsä
”Flammkuchen”, johon käytetään ranskankermaa kastikkeena. Hienoa
Kinuskikissa, että sinulla aikaa kokeilla, halua ja mielikuvitusta muunnella tuttuja reseptejä. Me uusille tuulille avoimet arvostamme tekemääsi pioneerityötä. Tehköön jokainen pizzansa omien maku-
mieltymystensä mukaan, mutta uutta kokeilemalla löytyy upeita makuelämyksiä.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5616 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kinuskikissa: Kiitokset, JA menitkin sanomaan tuon 😀 ->>
vielä yhden pizzan kuvat laitoin. Ultrakevyt metvurstia ranskankerman peitoksi, sitten punasipuli ja keltasipuli sekä suippopaprika hieman pannulla pehmitettyinä ohuina siivuina, jokunen musta oliivinpuolikas, ananaskuutioita muutama ja juustoraaste. Väliin ripottelin pari kieppiä viispippuria ja oreganoa, jota päällekin ripotin.
Tasan 15 min paistoin ja oli tismalleen passeli aika 🙂