Kesällä julkaistun mustikkatahnaohjeen myötä moni on innostunut kokeilemaan erilaisia marjatahnoja. Yksi lempimarjoistani – puolukka – pääsi omalle kokeilulistalleni. Hapan marja sopii tahnaan hyvin – yhtä lailla kävisi myös karpalo.
24.9.2011
Survo puolukat sileäksi soseeksi sauvasekoittimella.
Laita kattilaan puolukkasose, hillosokeri ja keltuaiset.
Kuumenna, kunnes seos pulpahtaa. Alenna lieden lämpötilaa ja jatka keittämistä 10 minuuttia.
Kaada hilloke valmiiksi kulhoon ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa tai jääkaapissa.
Lisää hillokkeen joukkoon paloiteltu voi. Vatkaa seos vaahtomaiseksi.
Laita kannelliseen lasipurkkiin ja anna olla jääkaapissa pari tuntia jähmettymässä.
Pitääkö voin olla kylmää vai huoneenlämpöistä? Itselläni nämä curdit tahtovat aina vähän juoksettua ja mietin johtuuko voin lämpötilasta tai laadusta…
Niin ja laitoin muuten neljä keltuaista, koska marjasoseesta tuli aika löysää. Ei kyllä ehkä olisi tarvinnut, mutta halusin pelata varman päälle.
Pakastimessa oli vain punaisia viinimarjoja, joten tein tällä ohjeella niistä täytettä kakkuun. Tosin marjat käytin soseuttamisen jälkeen vielä siivilän läpi. Onnistui tosi hyvin ja oli sopivan kirpeää, mutta kuitenkin makeaa. Melkein söin kaiken pelkältään! 🙂 Myös kakussa maistui hyvältä. Ensi kerralla laitan kyllä vielä enemmän.
Tein eilen täytekakkua. Paistoin tumman sokerikakkupohjan ja tein sitten tämän ohjeen mukaan puolukka”hilloa”, eli jätin vain voin pois. Minun makuuni oli turhan makeaa, koska toiseen kerrokseen oli tulossa kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia. Päädyin kuitenkin vatkaamaan vispikermaa ja laittamaan vähän maitorahkaa sekaan ja sen laitoin puolukoiden päälle toiseen väliin ja toiseen väliin sekoitin kondensoiuta kinuskia rahkaan. Lopuksi kuorrutin päälle ruusuja. Tuli kyllä todella hyvä kakku.
neiti_leipuri: jos ohjeessa ei oltu tarkempaa määrää mainittu, kannattanee tehdä koko satsi. Parin vuoden takaisista ohjeista ei tahdo muistua mieleen, vaikka vähän olisi jäänyt yli. Täytettä voi käyttää myös vaikka pikkuleipien välissä.
Tein tästä curdista munattoman version vähän aikaa sitten. Voita laitoin reippaasti enemmän (1 dl puolukkasosetta kohden 100 g voita) ja rakenne oli enemmän kreemi kuin tahna. Mutta siis tästä vain opetuksena, että soveltaa voi. 🙂
Menikö tämä koko määrä noihin puolukkaleivoksiin?
Onkohan huono idea laittaa puolukkasurvosta, johon on vatkattu hieman voita ja sokeria, muffinien sisään ja kuorruttaa sitten sokerimassalla?
TOFFERIINA:
Ei ne kukkakaupan joulutähdetkään ole kaikki aivan priimayksilöitä. Mutta kaikki ovat kauniita ja tuovat joulutunnelman. Sama pätee leivottuihin joulutähtiin. Hyvää pikkujoulua! 🙂
Minäkö hajamielinen…siis tein mansikkatahnasta kääretortun…
Mansikkainen versio tehty…aivan ihanaa(pitihän ne päätypalat koemaistaa).Tein marsipaanista joulutähtiä koristeeksi,jotka lisään hetkeä ennen tarjoilua.Ei niistä kylläkään tullut niin kauniita kuin sun tekemät,mutta jospa ensi kerralla… 🙂
Ei galleriakuvia.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5606 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Susanna: juoksettuminen voi johtua siitä, että ainekset ovat keskenään erilämpöisiä. Jäähdytä hilloke huoneenlämpöiseksi ja ota voikin ajoissa huoneenlämpöön.