Kinuskit maailmalla -sarjassa tutustutaan ulkomailla asuviin Kinuskeihin ja leivontakulttuureihin maailman eri kolkissa. Kuinka suomalaisten ohjeiden soveltaminen onnistuu vieraassa ympäristössä? Minkälaisia haasteita kotileipuri kohtaa ulkomailla asuessaan? Entä mitä uutta me voisimme oppia muiden maiden leivontatottumuksista ja raaka-aineista? Minkälaisia paikallisia herkkuja voisimme saada jaettavaksi muiden Kinuskien kesken? Keitä nämä eri maailmankolkista käsin Kinuskiyhteisöön kuuluvat leipurit ovat ja miltä elämä maistuu kaukana koto-Suomesta?

Ensimmäisenä pelin avaa Aamuriemu. Hän tutustutti minut kirjoituksensa kautta kinoajauhoihin ja antoi myös reseptin kinoakakkuun, joka tullaan näkemään sivustolla myöhemmin tässä kuussa.

Kinuskit maailmalla -sarjaan kaivataan mieluusti lisää osanottajia, jotta pääsemme kunnolla vauhtiin maailmanympärysmatkallamme. Oletko sinä ulkosuomalainen Kinuski? Olen kiitollinen yhteydenotoista (kinuskikissa [at] kinuskikissa [piste] fi)!

Katsaus Andien kupeeseen

Atacaman aurinko on kuuma, mutta tähtikirkas yö jäätävän kylmä. Vertikaalisesti pitkän, 16 miljoonan asukkaan Chilen mittakaavassa reilun 138 000 asukkaan kotikaupunkini Calama on pikkukaupunki. Tässäkin maailmankolkassa paistuu pulla, tuo mehevä suomalaisten kansallisherkku. Ja niin paistun minäkin, porottavan auringon alla nimittäin. Kinuskikissan sivuilla esiinnyn nimimerkillä Aamuriemu, virallisesti siis Saija, 26-vuotias kotirouva ja neljän lapsen kotiäiti.

Kotimaa kun taakse jäi…

Hieman yli vuosi on kulunut siitä, kun perheemme vaihtoi radikaalisesti maisemaa. Päätimme vaihtelun vuoksi lähteä kokeilemaan elämää mieheni synnyinseuduilla Chilessä. Suomi jäi taakse ja lopulta päädyimme seitsemän matkalaukun kanssa autiomaan keskelle kaivoskaupunkiin. Olemme saaneet katon päämme päälle ja kuin tyhjästä, nurkkiin sekä komeroiden pohjukoille on alkanut kerääntyä sitä tavanomaista tilpehööriä. Meidän vanhempien lisäksi perheeseemme kuuluvat 5- ja 4- vuotiaat pojat sekä 2-vuotias tyttö. Uusin tulokkaamme on 6-kuukautinen poikavauva, joka syntyi täällä Chilessä.

Elämä alkaa vihdoin lähes vuoden kestäneen kulttuurishokin jälkeen maistua vehnäiseltä. Kokemukseni on ollut niin mielenkiintoinen, että en kadu, vaikka Suomeen jäikin rakkaiden sukulaisten ja ystävien lisäksi myös minulle niin tärkeät Iittalat ja Arabiat huonekaluineen sekä monet muut hyödylliset tavarat. Opiskeluaikana kirpputorilta hankittuja huonekaluja ei kannattanut lähteä kustannussyistä muuttamaan, joten täällä aloitimme elämämme ihan nollasta. Hyppäsimme vain uuteen seikkailuun.

Elämää Etelä-Amerikan tahtiin

Calamassa aika pysähtyy, kenelläkään ei tunnu olevan kiire minnekään. Vain kuparikaivokset paahtavat taukoamatta yötä päivää. Minua välillä ihmetyttää, kun monet pienyrittäjät (esim. pienten liikkeiden omistajat, mekaanikot ja lääkärit) työskentelevät ihan omalla aikataulullaan. Jotkut keskustan pikkuputiikit ovat auki sattumalta. Kaikkeen kuitenkin tottuu. Nyrkkisääntöni on asioida keskustassa aamupäivästä tai sitten vasta illalla neljän jälkeen varmistaakseni, että kaikki ne liikkeet, joissa haluan käydä, ovat auki.

Päiväntasaajan eteläpuolella on nyt talvi. Keskipäivällä täällä Calamassa on yleensä asteita kahdenkymmenen molemmin puolin, mutta lämpötila voi nousta myös 25 asteeseen. Yöllä kylmimmillään on jopa 10 astetta pakkasta, mutta usein pysytellään siinä nollan molemmin puolin. Täällä tuulee talvella paljon ja voimakkaasti – varsinkin aavikolla. Kaupungissa tuuli ei niin paljon tunnu, rakennukset kun pysäyttävät sitä hieman. Kerrankin ärhäkkä tuulenpuuska repäisi tuttavien autosta avonaisena olleen oven irti.

Kesällä on lämpimämpää; ei enää tuule niin paljon ja yöt ovat vain viileitä. Voisi kuvitella, että täällä kesä on todella kuuma, mutta harvoin asteet kohoavat yli kolmenkymmenen. Minun makuuni on juuri miellyttävän lämmintä.

Olipa kesä taikka talvi, niin keskipäivän pilvettömältä taivaalta porottava aurinko on niin kuuma, että silloin on parasta pysytellä sisällä. Muussa tapauksessa kannattaa etsiytyä varjoon ja suojautua hyvin aurinkolaseilla, hatulla sekä aurinkovoiteella. Calama kun on yli 2300:n metrin korkeudessa, niin aurinko on lähempänä, suurempi ja polttavampi kuin Suomessa.

Herkuttelua chileläiseen tapaan

Chileläiset ovat hyvän ruoan ystäviä, joten runsas kahden ruokalajin lounas nautitaan kaikessa rauhassa usein kotona koko perheen kera (näin ainakin täällä pohjoisosassa). Pitkän perhelounaan jälkeen lapset jatkavat koulupäiväänsä ja aikuiset palaavat töihinsä sitä mukaa kun ehtivät.

Monessa perheessä viikonloppuisin lämpenee runsas grilli, jonka ääreen kerääntyvät ystävät ja sukulaiset. Tavallisesti miehet yhdessä grillaavat lihat olutta siemaillen ja naiset vastaavat salaateista. Aterian valmistuessa lapsille tarjoillaan koko ajan pientä purtavaa, esimerkiksi perunalastuja ja oliiveja. Vieraat tuovat usein mukanaan jälkiruokaa, harvoin kuitenkaan mitään itse tehtyä. Myytävät leivonnaiset ovatkin herkullisia ja edullisia. Sama pätee syntymäpäiväjuhlilla; leivonnaiset löytyvät kaupoista tai sitten ne jätetään ammattilaisille. Leivonnaisissa käytetään paljon kookoshiutaleita ja kondensoitua maitoa. Chilessä ei juurikaan elä leipomiskulttuuri (saattaa tosin vaihdella alueittain, onhan Chile suuri maa). Olen kuitenkin huomannut, että vanhemman sukupolven naiset silloin tällöin valmistavat iltateelle maittavia kuivakakkuja.

Ehdoton chileläinen suolainen leivonnaisklassikko on empanada, suuri lihapiirakka mehukkaalla täytteellä. Niitä myydään melkein joka kadun kulmassa, mutta laatu vaihtelee kovasti. Perinteisesti voitaikina kätkee sisälleen kevyesti maustettua naudanlihaa, sipulia, yhden oliviin, suuren rusinan ja keitetyn kananmunan puolikkaan. Empanadaa löytyy myös juusto- tai katkaraputäytteellä.

Pohjois-Chilen tyypillisiä leivonnaisia ovat porkkana- ja kinoakakku. Näitä myydään käsityöläismyyjäisissä ja autiomaan pikkukylissä. Autiomaan keskeltä löytyy kyliä, joiden asukasluku vaihtelee muutamasta sadasta reiluun neljään tuhanteen! Eläkeläisten ainoat tienistit voivat olla käsityöt ja leivonnaiset. Asukkaat ovat usein joko alkuperäiskansojen jälkeläisiä tai sitten muualta muuttaneita turismilla elantonsa ansaitsevia yrittäjiä. Tunnetuin aavikon kylä on San Pedro de Atacama, turistien suosima lomakohde.

Calama on kulttuurien sulatusuuni. Täällä Pohjois-Chilessä sekoittuvat monet kulttuurit, koska rajanaapurit Bolivia ja Peru ovat lähellä. Kolumbiasta niin ikään tulee paljon siirtolaisia parempi elämänlaatu toiveenaan. Niinpä ruokakulttuurikin on saanut vivahteita sieltä sun täältä, se näkyy esimerkiksi ravintoloiden ruokalistoilla.

Pullasta kinoakakkuun

Minä tietysti leivon mielelläni, Kinuski kun olen. Ainakin tähän mennessä olen tehnyt kaiken leivonnan saralla mahdollisimman suomalaisittain. Näin siirrän suomalaista leivontaperinnettä lapsilleni, joka on ollut myös suuri lahja omalta äidiltäni minulle. Leipominen on terapiaa minulle. Voin itse tehdä, maistaa ja haistaa edes pienen palan sitä, mikä on nyt siellä jossain merien ja mantereiden takana. Tämä helpottaa edes vähän Suomi-ikävään, kun sellainen iskee.

Minun chileläinen suosikkileivonnaiseni lienee kinoakakku. Sitä teen itsekin. Pohjois-Chilessä olen toden teolla tutustunut gluteenittomaan, monikäyttöiseen ja maukkaaseen kinoaan. Suurimot käyvät hyvin ruoan lisukkeena tai vaikka kaurapuurossa vaihtelua tuomassa. Jauhoista niin ikään keitän puuroa tai sitten käytän leivonnaisissa korvaten osan vehnäjauhoista kinoajauhoilla. Paahdetut kinoan suurimot sopivat myslin joukkoon. Herkullista ja terveellistä.

Kinoasuklaamuffinsseja ja kinoajauhoja/suurimoita.

Ongelmatilanteilta en ole välttynyt. Eniten päänvaivaa leipomisessa ovat tuottaneet kyllä täkäläiset kaasu-uunit. Alkuaikoinamme täällä söimme sitten joko palanutta tai raa’aksi jäänyttä pullaa ja kakkuja, jotka eivät nousseet. Oma uuni on ollut kaikkein hankalin, kun ei ole valoa, kiertoilmaa eikä tulen asentoa voi vaihtaa. Välillä olenkin käynyt naapurissa tai ystävillä leipomassa taatakseni tyydyttävän lopputuloksen. Myöhemmin olen onneksi oppinut tulemaan toimeen uunini kanssa. Mieluiten leivon Boston-kakkua, koska se paistuu uunissani vaivattoman tasaisesti ja maistuu niin perheelle kuin ystävillekin. Kyllä siinä pullassa on sitä jotakin, koska sen suosio on aina ollut suuri ulkomailla asuessani, myöskin siis Australiassa.

Bostonkakku Aamuriemun tapaan.

Yksi kompastuskivi on ollut suomalaiset mitat. Leipomisessa tutut mitat ovat minulle tärkeät, enkä ole siis ryhtynyt niitä vaihtamaan täkäläisiin. Minulla on kuitenkin vain yksi jokaista sorttia, teelusikastakin on varsi kaiken lisäksi katkennut. Kerran ruokalusikka oli kadoksissa pitkään. Etsin sitä epätoivoisesti syytellen mielessäni muita perheenjäseniä sen hukkaamisesta. Lopulta se löytyikin omilta jäljiltäni jauhopussin sisältä.

Aina kaikkea ei löydy kaupasta, kuten haluamiani mausteita. Niitä olen yrittänyt sitten tilata sukulaisiltamme Suomesta ja Chilen pääkaupungista Santiagosta. Jos jotain ei ole, niin jätän pois, vaihdan reseptiä tai keksin jonkin vastaavan tuotteen. Esimerkiksi kirpeät puolukat korvaan tarvittaessa granaattiomenalla.

Kinoakakkua retkieväänä.

Eräs paikallinen kauppaketju on panostanut erikoistuotteisiin. Niinpä hyllystä löytyy yllättäviäkin tuotteita, muun muassa ruisjauhoja, kauramaitoa ja Wasan näkkileipää. Iloinen löytö on ollut myös saksalainen leivinpaperi (jota ystäväni ovatkin sitten ihmetelleet heillä leipoessani), koska se on yhtä leveä kuin uunin pelti. Enää ei tarvitse ähertää kapeiden chileläisten versioiden kanssa.

Markkinoilla myydään mm. kurpitsoja, leivontatarvikkeita ja mausteita. Katunäkymä Calamasta.

Autiomaan autuus

Yllättävää kyllä, mutta tämä karu maisema viehättää minua. Kyseessä ei ole ainoastaan hiekka-aavikko, vaan maisema on hyvinkin vaihteleva. Jylhien rotkojen pohjalla kulkee usein pieni joki kasvillisuuden ympäröimänä ja vesiputousten koristamana, Andeja lähestyttäessä maisema muuttuu tundraksi, keskeltä autiomaata löytyy suolaisia erämaajärviä sekä kuumia lähteitä ja monissa paikoissa on vielä alkuperäiskansojen raunioita. Merenrantakaupungit Tocopilla ja Antofagasta ovat päivämatkan päässä. Lisäksi autolla voi huristella päivässä tai parissa Argentiinaan, Boliviaan tai Peruun.

Loa-joen porrasmainen vesiputous. Atacamalaisten alkuperaisasukkaiden raunioita.

Elämä alkaa pikku hiljaa asettua raiteilleen täällä. Lähdimme hakemaan vaihtelua elämäämme ja sitä olemme epäilemättä saaneetkin. Ikimuistoisimpia hetkiä ovat ne, kun vapaapäivinä perheemme pakkautuu autoon suuntana uudet seikkailut. Pysäköimme auton mielenkiintoiseen paikkaan ja ei muuta kuin patikoimaan. Jokainen kantaa selässään sopivan kokoista reppua (paitsi minä vauvaa kantoliinassa), joihin pakataan eväät. On henkeäsalpaavaa tundran keskellä katsella lumihuippuisia tulivuoria ja nauttia termoskahvia itse leivotun pullan kera. Täällä luonnon rauhan voi tuntea kaikilla aisteilla.

Aavikkoa ja tulivuoria taustalla. Evästauolla patikoinnin lomassa.

Tervetuloa seuraamaan seikkailujamme tuoreeseen blogiini autiomaanarki.blogspot.com!

Aamuriemu