Kinuskit maailmalla -sarjassa päästään tällä kertaa matkaamaan Paulan luokse Iso-Britanniaan. Mihin matka jatkuu tästä? Uusia ulkomailla asuvia Kinuskeja kaivataan sarjaan, joten otan yhteydenotot asian tiimoilta kiitollisena vastaan! Aiemmat esittelyt löydät kohdasta Yhteisö -> Kinuskit maailmalla.

Jokin Iso-Britanniassa on hyvin nuoresta lähtien viehättänyt minua. Viehätys on kummunnut Skotlannista, maaseudusta ja tietynlaisesta mystisyydestä, joka liittyy Britannian historiaan ja kulttuuriin. Britannian historia on niin pitkä ja jännittävä, täynnä tapahtumia, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet suuresti siihen, mihin suuntaan me tällä historian polulla olemme päätyneet kulkemaan. Brittiläinen kirjallisuus on ollut aina lähellä sydäntäni, kuten William Butler Yates ja J.R.R. Tolkien. Tolkienin Shire on niin helppo nähdä täällä maaseudulla hiljaisuuden ja seesteisyyden keskellä. Historiallisissa kaupungeissa, kuten Oxfordissa jo pelkkä tunnelma luo mielettömän halun lukea ja kirjoittaa, istua alas ja tutkiskella, mitä kaikkea sielustaan ihminen pystyykään ammentamaan.

Itse asun tällä hetkellä Liverpoolissa, joka on ollut kotikaupunkini parin vuoden ajan. Nimeni on Paula, Kinuskikissan sivuilta minut löytää Bearberry-nimimerkin alta. Perheeseeni kuuluu poikaystäväni Nick ja ihana 5-vuotias sekarotuinen koira nimeltään Mustikka. Poikaystäväni vanhemmat asuvat pienessä kylässä Oxfordin lähellä, joten olen päässyt tutustumaan hyvin sekä kaupunki- että maalaiselämään. Oman tieni tänne johdatti alun alkujaan kohtaaminen New Yorkin kaduilla, kun olin aloittelemassa roadtrippiä Yhdysvalloissa ja tapasin hyvän ystäväni kautta brittiläisen herrasmiehen. Se johti sitten siihen, että pakkasin kamani (ja koirani) ja muutin tänne pikku saarelle. Vieraaseen kaupunkiin asettuminen oli aluksi hankalaa – ikävä perhettä ja ystäviä kohtaan oli todella suuri. Liverpoolin asukkailla on myös tietyntyyppinen aksentti, jonka ymmärtämiseen täytyy tottua. Ajan myötä ikävä helpotti tai ehkä siihen enemmänkin vain tottui ja elämä alkoi asettumaan. Täällä elämä on nyt kaikin puolin leppoisaa ja on ollut ihana tutustua tähän maahan ja kulttuuriin, tapoihin, brittien huumorintajuun ja kohteliaisuuteen sekä siihen, mitä kaikkea tämä saari oikeasti pitää sisällään. Ikävä kotiin ei katoa mihinkään, mutta sen kanssa oppii elämään!

Suurin yllätys, mitä tämä saarivaltio on pitänyt sisällään on aivan mielettömän upea luonto. Skotlanti on aivan upea vuorineen ja järvineen, Northwest Highlandsin alueella sijaitsevat mahtavat vuoristoalueet Cuillin, the Grampians ja the Cairngorns luovat jylhyyttä skotlantilaiseen maisemaan. Järvet ovat sinisiä ja kirkkaita, luonto sopivan karua. Jopa Skotlannin kansalliskukka Thistle on suhteellisen kovan oloinen kasvi!

Britannian luoteisosissa sijaitsee alue nimeltään Lake District, joka on ehdottomasti yksi kauneimmista vaellusalueista, joissa olen päässyt patikoimaan. Sama koskee Walesin pohjoisosissa sijaitsevaa Snowdoniaa, joka on tunnettu Walesin korkeimmasta vuoresta Snowdenista. On sanomattakin selvää, että täällä vaellusinto on päässyt aivan uusiin ulottuvuuksiin!

Mitä tulee kotikaupunkiini Liverpooliin, yllätys on ollut aikamoinen. En oikeastaan osannut odottaa mitään, tiesin jonkin verran Liverpoolin historiasta, mutta suurin asia jonka yhdistin tähän kaupunkiin, oli tietenkin The Beatles. Isäni on suuri fani, joten The Beatlesin musiikki on ollut aina osa elämääni. Siksi onkin aika hauskaa, että asun nykyään kivenheiton päässä Penny Lanesta! Liverpool on perinteisesti työväen kaupunki, joka sijaitsee länsirannikolla ja omaa suhteellisen lyhyen, mutta kovin tapahtumarikkaan historian.

Tunnetuksi maailmalla kaupungin on tehnyt tietenkin The Beatles, vahva jalkapallokulttuuri ja sen mukana tulevat intohimoiset fanit sekä ikävimmissä merkeissä rooli orjakaupan satamana 1700-luvulla. Kaupungilla on ollut ylä-ja alamäkensä, mutta nykypäivänä se on todella viehättävä. Kaupungin keskustaa on uusittu ja viihtyvyyteen on panostettu. Satamasta löytyy historiallinen Albert Docks ja keskustan liepeillä sijaitsee massiivisen kokoinen anglikaaninen katedraali sekä moderni katolilainen kirkko, josta tulee ensimmäisenä mieleen jenkkiläinen super-church.

Torikauppa on suosittua ja boheemit kadut, kuten Bold Street ja Lark Lane ovat pullollaan pieniä vintagekauppoja, ravintoloita, pubeja ja viehättäviä pikku kahviloita. Perinteisiä Real Ale -pubeja on yhteensä 84 ja panimoita löytyy useita. Brittiläinen pubikulttuuri hakee vertaistaan, sillä se on niin paljon muutakin kuin kaljan juomista. Pubeihin mennään oleskelemaan ja rentoutumaan, nauttimaan hyvästä oluesta ja seurasta. Pubeissa on viihtyisä ilmapiiri ja niissä tarjottava ruokakin on aika viehättävää. Harvemmin mitään gourmet-ruokaa, mutta sellaista kodikasta.

Meidän asuinalueella Mossley Hill:ssä (jossa myös kuuluisa Beatles-nelikko on viettänyt nuoruuttaan!) on paljon kauniita puistoja ja mukavia pikkukatuja kojuineen. Jos britit ovat jossain asiassa erityisen hyviä, niin varmasti puutarhojen ja puistojen suunnittelussa ja toteutuksessa. Niitä kuvaa mielestäni sellainen mukava hallittu villeys (ja tietenkin puutarhatontut).

On ollut myös mukava huomata, että ei se brittiläinen ruokakulttuuri nyt niin kamalaa ole, vaikka minua siitä varoiteltiinkin. Ja vaikka Jacques Chirac sanoikin, että brittiläistä ruokaa karmeampaa löytyy vain Suomesta, ei ruoka mielestäni ole ollenkaan kamalaa. Voi tietenkin olla, että kala-kasvisruokavalioni on säästänyt minut pahimmilta (black pudding), mutta kaiken kaikkiaan ruoka on hyvää ja ruokakulttuuri helposti lähestyttävää. Hienoa on myös se, että ruoka on edullista, joten on helppo käyttää hyviä raaka-aineita ja syödä tuoretta salaattia, hedelmiä, kalaa sekä luomutuotteita joutumatta vararikkoon. Eettinen kuluttaminen on tehty helpoksi ja valinnanvaraa löytyy.

Mitä brittiläisiin leivonnaisiin tulee, tarjonnasta ei ainakaan ole pulaa. Leivonnaiset ovat uskomattoman herkullisia ja kakkukauppoja löytyy joka toisesta kadunkulmasta. Maalaismaisemissa olen päässyt tutustumaan brittiläiseen kotiruokaan aitiopaikalta poikaystäväni äidin kautta, joka on mielettömän hyvä kokki ja leipuri. Paljon on nähty varsinkin uunissa paistettua ja paahdettua, ja herkullistahan se on. Maalaismaisemissa perinteinen ruoka ja pikkukylän idylli omenapuineen, puutarhoineen ja olkikattoineen luovat ympäristön, jossa ei voi muuta kuin rentoutua ja antaa mielen levätä.

Olen aina itse tykännyt leipoa, se on mielekästä puuhaa ja todella palkitsevaa. Pitkän ulkomailla oleskelun aikana on tullut ikävä kaikkea, joka muistuttaa kodista, joten on tullut leivottua korvapuusteja ihan kiitettävästi. Tämä ei tosin ole ollut täysin mutkatonta, sillä tiettyjen ainesosien hankkiminen on osoittautunut joskus haasteelliseksi. Tuorehiivaa en aluksi löytänyt mistään, vaikka kävin maito/juusto/jogurttihyllyt suurennuslasin kanssa läpi. Otin Googlen apuun enkä ollutkaan ensimmäinen, joka oli kohdannut tämän saman ongelman ja pian selvisi, että tuorehiivaa saa suoraan leipomoista tai isojen markettien paistopisteistä ihan vaan pyytämällä. Käteen lykätään kimpale hiivaa (ehkä 300 g) ja se on joko ilmaista tai siitä pyydetään nimelliset 0,5 puntaa.

Toinen haaste on ollut kardemumma. Britit eivät oikein käytä sitä leivonnassa ja sitä on saatavilla kaupoissa pelkästään ei-rouhittuna versiona. Näiden palkojen avaaminen ja murskaaminen on aika suuri vaiva, joten olen leiponut korvapuusteja myös ilman kardemummaa. Onneksi kuitenkin muutama kuukausi sitten paikallistin Mattas Worldfoods -kaupan, josta vihdoinkin löysin kardemummarouhetta. Raesokeria en ole onnistunut löytämään, mutta olen käyttänyt sen sijaan sokerikrystalleja, jotka eivät ole ollenkaan sama asia, mutta toimivat ainakin jonkinlaisena visuaalisena tehosteena. Muita haasteita ovat aiheuttaneet brittiläiset mittayksiköt kuten ounce, pound, pint ynnä muut, joiden vuoksi on kyllä tullut muutamaan otteeseen ikävä metrijärjestelmää. Mutta onneksi on Google!

Tässä on poikaystäväni äidiltä napattu resepti omena & karhunvatukkapaistokseen. Se on ihanan perinteinen ja todella herkullinen jälkiruoka, jota olen päässyt maistelemaan muutamaan otteeseen. Se nautitaan myös kovin perinteisen custardin kanssa, suomeksi kai maitokiisseli, joka on nimestään huolimatta todella hyvää. Ohje menee näin:

Omena-karhunvatukkapaistos:
85 g voita
1,8 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria (sekä lisäksi 2 ruokalusikallista omenoiden päälle)
kourallinen kaurahiutaleita tai mysliä
mausteiksi esim. muskottipähkinää ja kanelia
500 g keitto-omenaa (pilkottuna)
250 g karhunvatukoita

Uuni 180 asteeseen.
Nypi voi ja jauhot yhteen kulhossa.
Lisää sokeri.
Lisää kaurahiutaleet/mysli.
Voitele vuoka (n. 20-30 cm).
Laita vuokaan pilkotut omenat ja karhunvatukat.
Lisää 2 ruokalusikallista sokeria.
Painele pinta tasaiseksi ja kiinteäksi.
Lisää jauho/voi/sokeri/mausteseos omenoiden ja karhuvatukoiden päälle.
Laita uuniin n. 45 minuutiksi, kunnes pinta on kullanruskeaa ja leivonnainen ”kuplii”.

Maitokiisseli:
3 dl maitoa
vaniljatanko tai 1 tl vaniljaesanssia
1 ruokalusikallinen sokeria
2 munankeltuaista

Lämmitä maito vaniljantangon kanssa lähes kiehuvaksi.
Sekoita sokeri ja keltuaiset hyvin toisiinsa ja kaada kuuma maito päälle (tässä kohdassa täytyy vispata todella vauhdikkaasti).
Laita seos takaisin hellalle ja anna olla miedolla lämmöllä n. 5-6 minuuttia, kunnes seos on paksua. Lisää vaniljaesanssi, jos et käyttänyt vaniljatankoa ja kaada siivilän läpi kulhoon.
Voilà!

Ehdottomasti yksi parhaimmista päätöksistä elämässäni oli tulla tänne. Oman paikkansa löytäminen ja asettuminen vieraaseen kulttuuriin ei ole ollut helppoa, mutta kun siinä onnistuu, on se kaiken vaivan arvoista. Tulevaisuudessa näkyvät seikkailut tutuilla ja tuntemattomilla mailla, mutta tällä hetkellä elämä jatkuu tällä ikiaikaisten tarinoiden ja historian värittämällä saarella, ikivihreiden puiden alla.

Paula