Eräänä alkuvuoden talvisena, hivenen ankeana pakkaspäivänä mieleeni tuli lämpöinen ajatus. Olin ollut edellisenä päivänä pullanpaistopuuhissa ja harjoitellut pitkoa neljällä letillä. Se oli minulle ihan uutta – edelleen moni asia leivonnan parissa tarjoaa minulle näitä uuden oppimisen elämyksiä. Monenlaista pullaa olen kyllä leiponut, vaan en koskaan neljän letin pitkoa. Kaivoin kuumeisesti netistä ohjeita. Tuijotin letityskaavioita, palasin pitkoni äärelle, sain käteni solmuun, palasin taas koneelle… vaihe kerrallaan sain pitkoni kasaan.

En ollut kuitenkaan lopputulokseen tyytyväinen. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi saanut neljän letin arvoitusta ratkaistua. Kyllä, ihan komeita pitkoja niistä tuli. Jotenkin minusta vain tuntui, että pullataikinalla oli minulle tässä kohtaa enemmän annettavanaan. Perinteiset pitkot ja kranssit sellaisina kuin niitä on tehty äidin ja ehkäpä jo äidinäidin lapsuudessa – niiden salat halusin kädestä pitäen oppia. Omat isoäitini – hyviä leipojia ja ruoanlaittajia hekin – olivat siirtyneet jo vuosia sitten pilvenreunalle taivaallisten pullataikinoiden äärelle. Mistä siis löytäisin kaipaamani pullataiturin? ”Operaatio pullamummo” oli käynnistynyt pääni sisällä. Ja läikähdys lämpöä tulvahti pakkaspäivän kylmyyteen.

Operaation ensimmäinen askel oli kajauttaa ilmoille etsintäkuulutus. Luonteva foorumi tälle oli tietenkin Kinuskiyhteisö niin blogissa kuin sosiaalisessa mediassa. Tässä kohtaa olin vielä luottavaisin mielin. Jos kohta pullamummot eivät kuulukaan blogien pääasialliseen kohderyhmään, joku lukijoista varmasti tuntisi sellaisen ja olisi valmis johdattamaan meidät yhteen. Monia yhteydenottoja minulle tulikin – kiitos jokaisesta – mutta sopivaa ehdokasta ei kuitenkaan joukosta löytynyt. Koska hain nimenomaan mummoikään ehtinyttä pullaleipuria, ”pullamamma” ei tässä tapauksessa tullut kyseeseen. Kutsuja tuli koko Suomi-neidon pituudelta Lappia myöten, mutta täällä etelän suunnalla pullamummot tuntuivat olevan kortilla.

Kului useita kuukausia, kevätaurinko säteili ja pakkaset olivat tiessään. Sitten ystäväverkostosta kiiri toivoa herättävä huhu. Eräs pullakransseistaan tunnettu kaukainen sukulainen saattaisi olla etsimäni henkilö. Birgit-mummo, olisitko sinä minun pullamummoni? 🙂

Tarina jatkuu…