Kanelipulla ja lasi kylmää maitoa
Se on parasta, mitä jauhoista voi taikoa
Pulla oli jo pikkutyttönä Kinuskikissan herkku
Omista rullista syntyi korvapuustin serkku
Erikseen kaulin ja täytin jokaisen pullan
Kerros kerrokselta nautin valmiin herkun
.

Näiden rullapullien ohjeessa ollaan lähellä lapsuuteni varhaisimpia leivontakokemuksiani. Jostain syystä halusin leipoa pullat rulliksi. Se oli työläämpää, sillä jokainen pulla piti kaulia erikseen – toisaalta leipomisen hauskuutta sai sillä tavoin pitkitettyä. Myös rullien syöminen oli hauskempaa, kun pullan sai syödä auki käärimällä. Jostain syystä minulla on edelleen pakkomielle syödä kanelipulla samalla tavalla. Näistä vahvoista muistoista johtuen pullalla on tärkeä paikka sydämessäni ja erityisesti kanelipullaa pidän vastustamattomana. Kanelipullassa on olennaista riittävä täytteen – ja tietenkin juuri kanelin – määrä. En ole vielä koskaan syönyt kanelipullaa, jossa kanelia olisi ollut liikaa. 🙂