Tämän kakun tein 5-vuotiaan Kasperin merirosvosynttäreille. Kuvissa kaikki näyttää hyvältä, mutta rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, että kakku kärsi kuljetuksesta eikä ollut enää yhtä moitteeton varsinaisessa juhlassa. Aikataulu kakun kanssa meni liian kiireiseksi ja jouduin koristelemaan sen heti täyttämisen jälkeen. Se olisi ehdottomasti vaatinut useamman tunnin jääkaapissa seisottamisen, jotta täytteet olisivat ehtineet jähmettyä. Näin kakku olisi pitänyt muotonsa paremmin. Massiivisissa 3D-kakuissa muutama liivatelehtikään ei olisi haitaksi muotoa tukevoittamaan.
Kolikon muotoisten suklaakarkkien löytyminen oli toinen iso haaste. Niitä metsästettiin koko Kinuskikissan facebook-yhteisön voimin. Marketit, tavaratalot ja karkkikaupat tuli vinkkien perusteella kierrettyä, mutta laihoin tuloksin. Halusin kakkuun nimenomaan kultaisessa kääreessä olevia kolikoita, muut värit eivät läpäisseet tiukkaa seulaa. Lopulta iso rasia kultaisia rahoja löytyi Sinellistä. Pienemmissä pakkauksissa karkkeja pitäisi saada Stockmannilta ja Lidlistä, vaikka sillä erää myytiin eioota.
Kakussa on paljon aineksia ja siitä tuli isojen kemujen kakku! Noin 40 juhlijaa saa vatsansa täyteen näillä ainesmäärillä.
Hanna: maris jo vinkkasikin tuorejuustosta – muutin sen nyt myös ohjeeseen, niin ei hämmennä jatkossa. Olen ehkä vähän jäävi vastaamaan kysymykseen täytteiden yhteensopivuudesta. 😉 Nämä ovat makuasioita toki! Ohjeissani on sellaisia yhdistelmiä, jotka osuvat omaan makuhermoon. 🙂