Pienen tauon jälkeen uppouduin taas pikeerin saloihin – ”etäisyys” onkin tosiaan paikallaan kun pikeeristä on kyse. 😉 Täytyy kyllä sanoa, että pikeeri ei edelleenkään kuulu suosikkeihini. Syyt: erittäin hankalaa löytää optimaalista koostumusta, tekeminen on jotenkin kovin sottaisaa (kuivuessaan sitä varisee joka puolelle), värjäämisessä ynnä muissa toimissa täytyy olla salamannopea, jotta seos ei pääse kuivumaan ja pursotuspussin puristaminen on niin työlästä, että käsilihakset ovat hellinä vielä seuraavanakin päivänä. Toivottavasti ette lannistuneet – kokeilla kuitenkin kannattaa! Jos on kaiken edellä kuvatun valmis sietämään, niin parhaimmillaan lopputulos kyllä palkitsee. Harjoitusta se kuitenkin vaatii.

Pikeerin tekeminen on sen verran haastava laji, että sitä ei todellakaan ole helppoa alkaa ohjeistaa muille muutaman kokeilun jälkeen. Siksi en siihen itsekään edelleenkään ryhdy. Yritin kyllä pitää valmistusvaiheista kirjaa, mutta jossain vaiheessa meni konseptit sekaisin, kun pikeeri ei ollutkaan ensiyrittämällä sopivaa. Pelasin nimittäin varman päälle ja kokeilin ensin liian löysällä pikeerillä. Seoksen pitää olla melko jämäkkää ruusuja pursotellessa; jopa niin, että vatkaaminen on työlästä. Alla olevista kuvista ensimmäisessä pikeeri oli liian löysää ja jälkimmäisessä liian kovaa (kuva otettu, kun vatkaimella on nostettu pikeeriä ”vuorenhuipuksi”). Totuus pilee siis jossain välimaastossa.

Tarkkasilmäinen voi havaita ruusukuvista eroja ruusujen välillä. Löysemmällä tehdyt ovat painuneet nuppumaisemmiksi. Koska halusin myös avonaisempia kukkia, kaavin suurimman osan pikeeristä pois pursotuspussista ja vatkasin siihen lisää tomusokeria – liikaa, kuten sain huomata *hakkaa päätään seinään*. Onneksi pursotuspussissa oli osittain jämiä tuosta ensimmäisestä satsista: kuin ihmeen kaupalla nämä sekoittuivat pursotuksen yhteydessä toisiinsa niin, että sain mielestäni ihan onnistuneita ruusuja aikaiseksi. Loput pikeeristä oli kyllä heitettävä roskiin, koska sitä ei saanut enää ilveelläkään tyllan läpi maaniteltua.

Huom: edellä kuvattu pätee siis vain pikeeriruusujen (ja vastaavien kukkien) pursotukseen. Toiseen tarkoitukseen löysempikin pikeeri olisi saattanut olla ihan käyttökelpoista.

Vielä yksi vinkki, jotta ei synny väärinkäsityksiä. Ruusujen avonaisuuteen ei vaikuta yksinomaan pikeerin paksuus. Vaihtelua saa tyllan eri asennoilla: pitääkö yläosaa kallellaan enemmän kukan keskiosaan päin vai ulospäin kukasta.

Värjäsin ruusuja varten osan pikeeristä vaaleanpunaiseksi. Pursotus on tehty tismalleen samalla logiikalla kuin kermaruusuissa, joten en lähtenyt toistamaan samoja vaihekuvia. Vain aine on eri ja sävyt toisinpäin: tässä vaaleanpunainen tuli terälehtien reunaosiin.

Pienen osan pikeeristä värjäsin vihreäksi ja pursotin sen lehtityllalla. Pikeeri oli kuitenkin lehtien pursotukseen liian kovaa, joten en saanut lehden kärkiä kauniin muotoisiksi. Viimeistelin ne sitten veitsellä ennen kuin pikeeri ehti kovettua. Kaikkiin koristeisiin suihkutin vielä päälle helmiäisspraytä.